6. elokuuta 2015

Italian halki

Jos ei muuta niin nyt on ainakin tullut matkusteltua loman aikana, viimeisin reissu tehtiin Italiaan. Saavuttuamme Rooman lentokentällle vuokrattiin auto jolla sitten reisattiin ympäri Italiaa. Ensimmäinen yö vietettiin Rooman keskustassa. Seuraavana aamuna matka jatkui Viesteen, toiselle puolelle Italiaa. Matka Viesteen kesti noin 4h, onneksi maisemat olivat hienot niin matka ei käynyt tylsäksikään. Varasimme hotellit aina matkan varrella netistä ( katsoimme parhaimmat tarjoukset ).


 Clamsit ja muscles. Ensimmäinen kerta kun söin näitä ja oli kyllä tosi hyviä.


Ravintola Viestessä


Night Out


Hotellin aamupala


Hotellin poolilla.


Viestestä matka jatkui Salernoon.


Söpö pikku Mojito


Salernosta matka jatkui Pompejin kautta Roomaan


Pompeji kaupunki hautautui tulivuoreen Vesuviuksen alle purkautuessa vuonna 79. Kuvassa tulivuoressa menehtynyt ihminen, ihmiset ja eläimet on kipsattu mutta niiden sisällä on oikea ihminen. Ruumiit olivat jääneet erilaisiin asentoihin jotkut harrastivat seksiä noei halasivat toisiaan ja jotkut yrittivät juosta. Toisessa kuvassa talojen piha alue.


Löydettiin aivan huippu suhshi paikka Salernossa missä oli ruokaa pilvin pimein joka lähtöön.


Hotellin porealtaassa




Paikallinen minilisko


Syömässä. Oli kyllä hyvää ruokaa Italiassa mutta mikään ei vaan voita suomalaista ruoka kulttuuria ja suomalaisia ravintoloita, täällä on vaan niin huippu taso ja osaaminen.


Rooman kirkko oli kyllä huikee näky, vähän samanlainen kun meidän tuomiokirkko, eikö ole vähän samaa näköä.


Ja sitten pettymyksiin. Tultuamme takaisin Roomaan kierreltiin kauppoja ja joskus kuuden maissa tajusin että aj nii joo merkkikaupat menevät aikaisemmin kiinni. Otettiin juoksuaskeleet kohti merkki kauppa katua poiketen jossain kaupoissa matkan varrella ja kun saavuin paikalle niin melkein kaikki kaupat olivat kiinni paitsi Burberry, Louboutin ja jotkut muut. Harmin paikka säästypä ainakin mun visa siltä vaivalta.


Tuntuu siltä etten ehtinyt kun piipahtaa suomessa ja heittämällä taas takaisin töihin. Neljä viikkoa hurahti nopeasti ehdin nähdä kaikkia kavereita, vanhemmat, tuli käytyä Rodoksella, Italiassa ja ostin uuden autonkin. Näillä on nyt hyvä aloittaa syksy ja pitkä talvi.

3 kommenttia:

  1. päätin tulla vastavierailulle kurkkaa sun blogias ja vitsi miten kivoja kuvia ♥ tässähän tuli taas ihan kauhee matkustuskuume vaikka juuri olin Turkissa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla <3 musta tuntuu että minulla on kokoajan matkustus kuume :o talveksi sitten taas jonnekkin pikkasen kauemmas

      Poista
  2. Voi ihana Italia, ja miten kauniita matkakuvia! :)

    VastaaPoista